keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Nuorten palvelut

Työssäoppimisen aikana olen huomannut, että pieneksi kaupungiksi Heinolassa on lukuisia palveluita nuorten hyväksi. Myös asioista koitetaan jatkuvasti kehittää ja parantaa. Heinolassa on myös hyvä se, että vaikka nuoria on paljon niin jonoja ei esimerkiksi mielenterveyspalveluihin ole juuri ollenkaan. Olen kysellyt näistä palveluista paljon etsivänuorisotyöntekijää.

Lastensuojelu

Tätä en julisteeseen laittanut siitä syystä, että tämän palvelun piiriin yleensä pyritään yhdessä joko vanhemman tai muun läheisen aikuisen kanssa. Näissä asioissa nuoria auttaa opettajat, ohjaajat, terveydenhoitajat tai vanhemmat.

Nuorisohuolto

Tämä käsite aiheutti minulle haastetta. Koin että kaikki nämä käsiteltävät aiheet kuuluvat nuorisohuoltoon. Kuitenkin Tässä mainittujen palveluiden lisäksi nuorisopalvelut tarjoavat paljon toimintaa. Esimerksi perus taloillat, Piste-toiminta, erilaiset välituntitapahtumat. Kuitenkin Heinolaan on suunnitteilla Nuortentalo. Tähän on saatu jo tilat ja se tulee olemaan samassa rakennuksessa kun nuorisotila Pleissi. Tästä pyritään saamaan hanketoiminta, johon palkattaisiin työntekijä. Tähän myös aiotaan ottaa yhteistyökumppaneita, esimerksi sosiaalityöntekijää, päihdetyöntekijää, sairaanhoitajaa, jotka vierailisivat talolla silloin tällöin. Talon olisi tarkoitus olla auki virka-aikaan, jolloin nuori voisi ilman ajanvarausta tulla keskustelemaan ja hakemaan apua ja ohjausta.

Koulun tukitoimet

En tosiaan tiedä kuinka muissa kunnissa on mutta mielestäni Heinolassa tämä on erittäin hyvällä tasolla. Itse olen huomattavasti pienemmältä paikkakunnalta ja siellä kuraattori vieraili kerran kuussa, jos silloinkaan. Psykiatrisesta sairaanhoitajasta ei ollut tietoajaan, eikä terkkarikaan aina ollut paikalla. Apua tarvitsevan nuoren on tällöin todella vaikea saada apua kun tarvitsi ja kynnys oli suuri. Heinolassa yläkoulusta löytyy kaikki nämä palvelut! Lisäksi löytyy myös koulupsykologi. Todella monipuolinen kattaus jokaisen tarpeeseen.

Työpajat

Näitäkin löytyy Heinolasta monelaisia! Täältä löytyy työpaja Torppa, joihin kuuluu monenlaisia eri osastoja: Starttivalmennus, puu- ja entisöintipaja, mediapaja, käsityö- ja sisustuspaja. Lisäksi on työpajamyymälä jossa myydään nuorten tekemiä tuotteita. Myös nuorisopalvelut hyödytää työpajan monipuolisia osaajia.

Päihde- ja mielenterveyspalvelut

Miten yleensä menee niin pitää ensin varata aika omalääkärille, joka sitten antaa lähetteen tarvittavalle taholle. Kuitenkin tämä voi viedä kuukausia ennen kuin pääset auttavan palvelun luo. Täällä voit esimerkiksi itse, ilman omalääkärin lähetettä, varata ajan päihdesairaanhoitajalle. Samoin mielenterveyden palveluissa voit päästä psyaktrisen sairaanhoitajan luo joka auttaa lievemmissä tapauksissa tai ohjaa jatkohoitoon. Tämä on hienoa, että on poistettu se omalääkärin kautta kulkeminen, sillä se vie aikaa ja vakavastikin masentuneelle kuukaudet on pitkiä aikoja odottaa.

Juliste



Tähän julisteeseen olen koonnut näitä palveluita puhelinnumeroineen. Halusin myös lisätä tuon Heinolan nettisivut, sillä ne on vähän aika sitten uusittu ja sieltä löytyy kattavat tiedot kaikista näistä palveluista. Tämän takia aioin pitää nämä nuorille yksinkertaisena, koska tiedän, ettei he välttämättä kauaa jaksa yhtä julistetta tuijottaa. Pääasia, että toimii tiedot ja kännykän monikäyttäjinä he osaavat etsiä näiden avulla lisää tietoa. Tietenkin myös lisäsin, että ohjaajat näissä asioissa osaavat tarvittaessa ohjata oikein palvelun luo.